Jo kymmeniä vuosia on puhuttu siitä, kuinka lapset ja nuoret voivat huonosti. Huonovointisuus on johtunut milloin mistäkin asiasta, kuten päihteet, ulkonäköpaineet, opiskeluongelmat, liikunnan puute, epäterveellinen ruokavalio, seksuaalisuuteen ja itsetuntemukseen liittyvät asiat, perheongelmat, korona, jokapäiväinen jaksaminen.
Nämä ovat myös niitä asioita, joita me nuorisotyöntekijät käymme työssämme lasten ja nuorten kanssa läpi päivittäin. Paitsi silloin kun olemme nuorisotilassa yksin töissä.
Silloin toimimme vartijoina, järjestyksenvalvojina, yleismiesjantusina. Mitä nuorisotyötä se on? Voin kertoa, että ei mitään. Tällaisessa tilanteessa on täysin mahdotonta keskittyä olemaan läsnä, jos joku läsnäoloa tarvitsee. Eli joka päivä.
Esimerkkinä tästä eräskin päivä, jolloin nuorisotilalla oli 3.–6.-luokkalaisia lapsia yhteensä 20, toki suurin osa tietysti niitä uusia kolmosia. Työaikani pienten kanssa meni siihen, että yritin samaan aikaan kertoa uusille nuokkarilaisille talon tavoista, kysellä hiukan isompien kuulumisia, auttaa muutamaa pelivehkeiden kanssa ja lisäksi minulla oli vessahätä.
Varhaiskasvatuksessa on ohjaajamitoitus. Miksi se puuttuu nuorisotyöstä? Miksi kaupungit ja kunnat saavat asettaa nuorisotyössä työntekijänsä suoranaiseen vaaraan, kun nuorisotilassa on illalla vaikkapa 59 nuorta ja yksi nuorisotyöntekijä? Tai 32 alakoululaista ja yksi nuorisotyöntekijä? Joinakin hetkinä on rauhallisempaa, joskus rauhattomampaa. En haluaisi, että joudumme tilanteeseen, jossa jotakin todella pahaa pitää tapahtua, jotta päättäjissä tajutaan tilanteen mahdottomuus.
Työ tällaisenaan ei ole kenellekään tarkoituksenmukaista tai millään tavalla miellyttävää. Ensisijaisesti se ei ole sitä lapsille ja nuorille, joita ja joiden kasvatusta ja tukea varten me olemme nuorisotiloilla töissä. Se ei myöskään ole sitä meille työntekijöille, koska työturvallisuus, työssä viihtyminen ja työn perimmäinen tarkoitus kärsivät pahemman kerran.
Meidän pitäisi pystyä olemaan läsnä – rauhassa ja tavoitteellisesti. Meidän pitäisi pystyä tekemään nuorisotyötä nuorisotilassa ja muut työt myös niin, että olisimme oikeasti osa lasten ja nuorten parempaa tulevaisuutta. Nyt me olemme kiireisiä, alipalkattuja järjestyksenvalvojia.
Nuorisolaki on olemassa, mutta siinä sysätään valta nuorisotyöstä kunnille. Tätä lakia voi sitten mielivaltaisesti soveltaa, ja valitettavan usein se soveltaminen on sitä, että mennään minimeillä resursseissa ja palkkakehityksessä. Muutosta on tapahduttava, jos meidän jopa korkeakoulutettujen ammattilaisten halutaan tekevän työmme hyvin, eikä ”pärjäävän”.
Kati Koskinen nuorisotyöntekijä, Kaarinan nuorisopalvelut Ammattiliitto Jytyn nuoriso- ja järjestötyön ammattialaryhmä