Kuntien säästötoimenpiteet ovat lisänneet henkilöstön työtehtäviä ja vastuita. Suurin osa kuntatyöntekijöistä kokee työtilanteensa kuormittavana ja resurssit liian pieninä. Tulokset käyvät ilmi Ammattiliitto Jytyn jäsenilleen teettämästä kyselystä.
Erilaisilla työkyvyn tukitoimilla voidaan lisätä työntekijöiden hyvinvointia ja terveyttä sekä vähentää sairauspoissaoloja, pitkäaikaista työkyvyttömyyttä ja työstä poistumista. 26. tammikuuta julkaistu…
Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyivät maaliskuussa 2021. Kokeilut ovat alkuviiveiden jälkeen pääsemässä vauhtiin uusien työllisyydenhoidon alueellisten toimintamallien kehittämisessä, todetaan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen…
Henkinen kuormitus työpaikoilla on viimeisen kahden vuoden aikana laskenut viisi prosenttiyksikköä. Melko tai erittäin kuormittavaksi työn kokee nyt 43 prosenttia…
Turun yliopiston tohtorikoulutettava Ari-Matti Näätäsen STTK:lle laatiman selvityksen perusteella ammattiyhdistysliike toimii OECD-maissa tuloeroja kaventavasti. Selvityksen mukaan yhden prosentin lisäys työehtosopimusten…
STTK:n tekemän kyselyn mukaan kuntalaiset käyttäisivät kuntatalouden tasapainottamiseen eri keinoja kuin valtuutetut. Kuntalaisilla suosituin keino kuntatalouden tasapainottamiseksi on kunnallisveron korotus…
Neljä viidestä kansalaisesta haluaisi nostaa nämä teemat eduskuntavaalien kärkeen: terveyspalvelut, vanhusten huolto, nuorten syrjäytyminen, työttömien asiat, koulutus, energian saatavuus ja…