Ilmoittautuminen käynnissä
Työmarkkinakierros on edennyt odotetusti. Sopimuksia syntyy tasaiseen tahtiin, toisaalta työtaisteluilta ja niiden uhilta ei täysin ole vältytty. Myös julkisen sektorin…
Antti Palola jatkaa STTK:n puheenjohtajana. Hänen kautensa kestää joulukuuhun 2025 asti. Valinnan teki tänään kokoontunut STTK:n uusi edustajisto. Palolalla ei ollut…
Tänään tehtävässä jatkamaan valittu STTK:n puheenjohtaja Antti Palola totesi työmarkkinakatsauksessaan, että vastakkainasettelu työnantajien ja palkansaajien välillä on kiistatonta ja lisääntymään…
SAK, Akava ja STTK ovat pettyneitä työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan työryhmässä, jonka tehtävänä oli etsiä keinoja raskaus- ja perhevapaasyrjinnän estämiseksi….
Alajärveläinen Sirma Lampinen on valittu STTK:n Tulevaisuuden tekijäksi. Vuosittaisella kunniamaininnalla halutaan kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti ammattiliitossaan, uudistamaan ay-liikettä ja tuomaan…
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut palkka-avoimuutta käsitelleen työryhmän loppuraportin. Työ on perustunut hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan perusteettomien palkkaerojen ja -syrjinnän poistamista…
Palkansaajien edustajien mielestä oikeudenmukainen siirtymä oli kohtuullisesti mukana ilmastokokouksen päätöksissä. Sen sijaan rahoitus- ja markkinamekanismilinjaukset olivat pettymys. Työntekijäjärjestöjen edustajat…
Suomen ensimmäiset aluevaalit käydään reilun kahden kuukauden kuluttua. Tulevien aluevaltuustojen tärkein tehtävä on vastata sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä…
Tänä vuonna naisten ansiot ovat 84,3 prosenttia miesten ansioista. Sen perusteella Naisten palkkapäivää vietetään tänään 4.11.2021, ja tämän jälkeen naiset…
Tänään vietetään STTK:n 75-vuotissyntymäpäivää. Suomen Teknillisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton eli nykymuotoisen STTK:n perustamispäivä oli 29.10.1946. Juhlan kunniaksi julkaistaan tiivis historiateos, jossa…
Henkinen kuormitus työpaikoilla on viimeisen kahden vuoden aikana laskenut viisi prosenttiyksikköä. Melko tai erittäin kuormittavaksi työn kokee nyt 43 prosenttia…
Hallituksen esitys uudeksi yhteistoimintalaiksi on annettu eduskunnalle ja sen on määrä tulla voimaan ensi vuonna. Lakiesitys korostaa yrityksessä käytävän vuoropuhelun…
Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen uudistuksessa päätettiin 22 sote-maakunnan perustamisesta. Helsinkiä lukuun ottamatta näille alueille valitaan aluevaltuustot, jotka päättävät alueen…
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK pitävät tärkeänä lähtökohtana sitä, että sosiaaliturvaa uudistettaessa syy- ja ansioperusteisuus säilyy kantavana perusperiaatteena. Syyperusteisuudella voidaan…
Työehtosopimuksiin liittyvien rajariitojen ratkaisumekanismeihin ja sovittelujärjestelmän toimivuuteen liittyvä työ- ja elinkeinoministeriön selvityshenkilöiden raportti on julkaistu. STTK:n mielestä raportti kuvaa rajariitoja…
Antti Palolaa on pyydetty jatkamaan STTK:n puheenjohtajana joulukuussa alkavalla edustajistokaudella. Pyynnön esitti STTK:n hallituksen kokouksessa tänään kaikkien jäsenliittojen puolesta Tehyn…