Äänestämällä Jyty-vaaleissa vaikutat ammattiliittosi ja suomalaisen työelämän tulevaisuuteen

Jytyn liittovaltuustovaalit eli Jyty-vaalit ovat käynnissä, ja äänestysaikaa on jäljellä vielä 14.10. klo 20.00 asti. Kannustamme kaikkia Jytyn jäseniä äänestämään tärkeissä valtuustovaaleissa, sillä näin pääset vaikuttamaan oman ammattiliittosi päätöksentekoon.

– Jyty-vaalien äänestys on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta tavoitteena on edelleen nostaa äänestysaktiivisuutta. Kyse on tärkeistä vaaleista, joissa valitaan liiton ylintä päätösvaltaa käyttävän liittovaltuuston edustajat, Jytyn järjestöjohtaja Eveliina Reponen kertoo.

– Omalla äänestämisellä voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan liittoamme seuraavina vuosina viedään. Ääntään ei siis missään nimessä kannata jättää käyttämättä, vaan antaa se varmistaakseen omasta mielestään parhaan ehdokkaan läpimeno, Reponen korostaa.

Ehdokkaita Jyty-vaaleissa on kaikkiaan 86, joista naisia on 65 ja miehiä 21. Ehdokkaiden keski-ikä on 49 vuotta, ja nuorin ehdokas on 27 vuotta.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että ehdokkaita on selvästi enemmän kuin edellisissä neljän vuoden takaisissa vaaleissa. Ehdokkaissa on laajasti kaiken ikäisiä jäseniä eri ammattialoilta. Lisäksi ehdokkaat ovat jakaantuneet melko tasaisesti kaikkiin neljään vaalipiiriin ympäri Suomen, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

– Merkittävä osa ehdokkaista on toiminut Jytyn luottamustehtävissä työpaikalla tai yhdistyksissä. Olen iloinen, että ehdolla on kattavaa kokemusta ja uusia tekijöitä. Molempia ehdottomasti tarvitaan ja on upeaa, että näin moni on lähtenyt ehdolle. Valtava kiitos ehdokkaille ehdokkuudesta ja työstänne jo nyt, Reponen korostaa.

Valtuustoon valitaan neljäksi vuodeksi 37 jäsentä neljästä eri vaalipiiristä, jotka ovat Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi. Liittovaltuusto käyttää liiton ylintä päätösvaltaa ja ohjaa vuosittaista toimintaa. Valtuusto päättää mm. sopimustoiminnasta, mahdollisista työtaisteluista, työehtosopimusten hyväksymisestä sekä toiminta- ja taloussuunnitelmista. Valtuusto valitsee liitolle myös hallituksen ja päätoimisen puheenjohtajan nelivuotiskaudeksi.

– Tulevalla valtuustokaudella on edessä useita liiton tulevaisuuden kannalta tärkeitä linjauksia ja päätöksiä. Liiton on kyettävä uudistumaan ja huomioimaan toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Liittovaltuuston rooli uudistajana ja kehittäjänä on hyvin tärkeä, Voima kuvailee.

Vaalien jälkeen liittovaltuuston järjestäytymiskokouksessa valitaan 12-jäseninen liittohallitus, joka toimii päätöksiä valmistelevana ja osaltaan toimeenpanevana tahona Jytyssä. Liittohallituksen puheenjohtajana toimii liiton puheenjohtaja. Ehdokkaat liittohallituksen jäseniksi asetetaan alueiden vaalipiirikokouksissa, joissa valinnan tekevät alueen yhdistysten nimetyt kokousedustajat. Lisäksi Maatalouslomittajat ry, seurakunta-alan työryhmä, yksityisalojen työryhmä ja tulevaisuustyöryhmä asettavat kukin oman ehdokkaansa liittohallituksen jäseneksi.  

Liittovaltuustovaalien ehdokkaisiin pääset tutustumaan ehdokasgalleriasta Jytyn nettisivuilta. Äänestäminen tapahtuu äänestyssivulla, johon pääset tunnistautumaan pankkitunnuksilla.

Asiasanat: