Ammattiliitto Jytyn mielestä kuntien rahoitusleikkaukset vaarantaisivat hallituksen omat työllisyyden edistämistavoitteet. Jytyn näkemys tiivistetysti: Hallitus kokoontuu budjettiriiheen 1.–2. syyskuuta. Ammattiliitto Jyty…
Ammattiliitto Jyty näkee hallituksen ajamat muutokset erittäin haitallisina, sillä ne tekisivät määräaikaisista työsopimuksista käytännössä ensisijaisen vaihtoehdon uusia työntekijöitä palkattaessa. Erityisesti nuorten naisten kohdalla tämä lisäisi entisestään heihin kohdistuvaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.
Työllisyyspalvelut siirtyvät valtiolta kuntien ja niiden muodostaminen yhteistoiminta-alueiden vastuulle vuoden 2025 alusta, jolloin noin 4000 työntekijää siirtyy valtiolta kuntien palvelukseen. Ammattiliitto Jyty on erittäin huolissaan työllisyyspalveluiden rahoituksen riittävyydestä ja vaatii hallitukselta päätöksiä kuntien rahoituksen turvaamiseksi.
Jyty on antanut lausunnon työvoimapalveluiden uudistusta koskevasta lakipaketista. Lausunnossa otettiin kantaa liikkeen luovutuksen ulottamiseen myös 1.1.2025 jälkeiseen aikaan, kun työllisyysalueiden sisällä mahdollisesti siirretään henkilöstöä edelleen.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla. Tuen lakkauttamisella on kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia. Lakkauttamista on arvioitava uudelleen.