Miksi kannattaa liittyä Jytyyn?

Tee hyvä päätös ja liity Ammattiliitto Jytyn jäseneksi! Liitosta saat turvaa ja tukea työelämään, monipuolisia vapaa-ajan jäsenetuja sekä vahvan ammatillisen yhteisön. Yhdessä olemme enemmän.

Jytyn jäsenet työskentelevät kunnissa, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jytyläiset toimivat näillä sektoreilla hyvin moninaisissa ammateissa eri ammattialoilla. Jyty neuvottelee jäsentensä työehdoista, kuten palkoista, työajoista ja lomista kaikkiaan 19 työehtosopimuksessa.

Kymmenen syytä kuulua Jytyyn

Kokosimme avuksesi 10 hyvää syytä liittyä Jytyyn.

1. Apua ja tukea työelämässä

Ammattiliitto Jyty on tukenasi kaikissa työelämän vaiheissa. Meidän tehtävämme on varmistaa, että huonoja päiviä ei tule, sillä asiat sovitaan etukäteen ja ratkotaan yhteisillä sopimuksilla. Jos kuitenkin kohtaat haasteita, olemme tukenasi juuri silloin, kun sitä eniten tarvitset. Jytyn jäsenenä luottamusmies on työpaikallasi turvanasi. Lisäksi saat tarvittaessa oikeusapua ja juristin palvelut työsuhdeasioissa.

2. Turvaa työttömyyden varalle

Jytyn jäsenenä kuulut myös Työttömyyskassa Aariaan, ja maksamasi Jytyn jäsenmaksu sisältää kassan jäsenmaksun. Työttömäksi tai lomautetuksi joutuessasi olet oikeutettu työttömyyskassan maksamaan ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, jos jäsenyys- ja työssäoloehtosi täyttyvät.

 

4. Koulutusta ja tietoa työelämästä

Jytyn jäsenenä voi käyttää kaikkia liiton jäsenpalveluita, kuten työsuhdeneuvontaa ja monipuolisia koulutuspalveluita. Jyty tarjoaa jäsenilleen koulutuksia ja kursseja, jotka auttavat sinua kehittymään ammatissasi ja pysymään ajan tasalla työelämän vaatimuksista. Jyty-lehti ja muut liiton viestintäkanavat tarjoavat sinulle ajankohtaista ja mielenkiintoista työelämätietoa.

5. Me olemme sinun puolellasi

Jytyn toiminnassa sinä olet keskiössä – me neuvottelemme puolestasi palkoista ja työehdoista, jotka vaikuttavat arkeesi. Jyty varmistaa, että työelämä kehittyy ja että tärkeät edut, kuten lomapalkka, ylityökorvaukset ja vuosiloma, pysyvät voimassa. Tehtävämme on varmistaa, että äänesi kuuluu työelämässä.

 

6. Sinä voit vaikuttaa

Me neuvottelemme puolestasi työehtosopimuksista, joissa määritellään mihin suuntaan työtä ja työn tekemistä viedään. Jytyn jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa myös itse liiton ja oman yhdistyksen toimintaan, esimerkiksi ryhtymällä luottamusmieheksi, toimimalla yhdistysaktiivina tai äänestämällä liittovaltuustovaaleissa.

 

7. Olet osa yhteisöä

Jyty tarjoaa sinulle ammatillisen, alueellisen ja paikallisen yhteisön. Voit verkostoitua oman alasi ammattilaisten kanssa Jytyn koulutuksissa ja osallistua ammattialatoimintaan. Omassa Jyty-yhdistyksessäsi voit hakeutua aktiivitehtäviin ja tutustua uusiin ihmisiin mukavan yhdessä tekemisen merkeissä.

 

8. Sillä sinun työsi on tärkeä

Jyty tekee töitä joka päivä sen eteen, että työtäsi arvostetaan. Yhteiskunnallisesti vaikuttamalla Jyty nostaa edustamiensa työntekijöiden asemaa ja arvostusta sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Työntekijät voivat tuntea ylpeyttä työstään ja tietää, että heidän tekemänsä työ on arvokasta ja merkityksellistä. Me teemme töitä ammattisi arvostuksen eteen, sillä sinun työsi on tärkeä.

9. Yhdessä olemme enemmän

Kun tavoittelemme porukalla yhteisiä lopputuloksia, pääsemme perille varmemmin ja nopeammin. Kun puhumme yhdessä, yhteisellä äänellä, me kuulumme paremmin. Tästä on kyse Jytyn toiminnassa. Edustamme sinua työelämässä ja varmistamme, että työelämä kehittyy siten, että töitä on hyvä tehdä. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin meitä kuunnellaan.

 

10. Jyty vaikuttaa puolestasi

Jyty toimii aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana. Edistämme työntekijöiden asemaa ja oikeuksia esimerkiksi lainsäädäntöön vaikuttamalla ja osallistumalla julkiseen keskusteluun työelämän kehittämisestä. Olemme mukana neuvottelupöydissä, joissa myös sinun työehdoistasi päätetään – neuvottelemme parempia työehtoja ja puolustamme työntekijöiden oikeuksia. Me tunnemme suomalaiset työmarkkinat, ja missiomme on tehdä työelämästä entistä parempaa.

Mitä jäsenyys maksaa?

Ammattiliitto Jytyn jäsenmaksu työssä oleville on 1,32 % kaikesta ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Poikkeuksena on 4 yhdistystä, joiden jäsenmaksu on 1,40 %. Jos et ole palkkatyössä tai jäät ilman palkkaa, maksat jäsenmaksua vain 7 € kuukaudessa. Työttömyyskassan etuudesta peritään prosentuaalinen jäsenmaksu, joka sisältää liiton ja työttömyyskassan osuuden. Jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa. Kuukausittaisella jäsenmaksulla varmistat, että tukenasi on kaikissa työelämän ongelmatilanteissa vahva liitto, jolta kysyä neuvoa ja saada lainopillista apua. Työelämän etujen lisäksi saat monipuolisia vapaa-ajan jäsenetuja. Lue lisää jäsenmaksusta.

Opiskelijajäsenyys on maksuton

Ammattiliitto Jytyyn ensimmäistä kertaa liittyvän päätoimisen tutkinto-opiskelijan jäsenyys on maksuton. Myös lukiossa opiskeleva voi liittyä Jytyn opiskelijajäseneksi. Lue lisää opiskelijajäsenyydestä.

Liity Jytyn jäseneksi:

Lisätietoja jäseneksi liittymisessä: Tietoa liittymisestä

Jos tarvitset lisätietoja Jytyn jäsenyydestä tai sinulla on ongelmia sähköisessä liittymisessä, ota yhteyttä Jytyn jäsenpalveluihin: Jäsenpalvelut